Hevisaurukselta leiskuavat terveiset

Räyh Partiolaiset!

Minä olen Herra Hevisaurus ja olen saanut suuren kunnian toimia Tammileirin suojelijana. Luonto on myös meille hirmuliskoille tärkeä eikä ole oikeastaan mitään niin hauskaa kuin seikkailu ja touhuaminen metsissä ja luonnossa.

Me Hevisaurukset touhuamme myös täällä Velhonvuorella kaikenlaista luonnon keskellä ja täytyy sanoa, että siinä ollaan opittu vaikka mitä. Muffi Puffi osaa viljellä pähkinäpensaita ihan mihin vaan. Aina ei kuitenkaan voi olla varma, tuleeko niistä pähkinöitä. Milli Pilli osaa viheltää pikkulintujen kanssa ja se juttelee niille. Komppi Momppi osaa laskea koskea patarummulla ja Riffi Raffi pystyy sytyttämään nuotion vaikka märistä puista tulta syöksemällä.

Itse opettelen tekemään erilaisia solmuja narulla. Ne on kivoja, mutta aika vaikeita. Laivakeikalla opin merimiessolmun, minkä jälkeen innostuin solmuista. Ja nyt toisia välillä ärsyttää kun kaikki Velhonvuoren narut ovat aina ihan solmussa!

Partiolaisten toimintaan kuuluu paljon kaikkea kivaa. Me ollaan täällä Velhonvuorella perustettu myös oma pikkupartio. Siihen kuuluu kaikki, jotka haluavat tulla mukaan, niin muurahaiset kuin variksetkin. Kaikki Velhonvuorelta lähettävät myös teille terveisiä! Me ollaan hengessä mukana ja toivotetaan teille kaikille ihan mahtavan hauskaa kesää, partiolaiset! Tammileiri on paras!

Toivottaa

Herra Hevisaurus

0 comments on “Hevisaurukselta leiskuavat terveisetAdd yours →

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *