AJANKOHTAISTA

TEKIJÄILMOITTAUTUMINEN KÄYNNISSÄ 15.5. ASTI

Tammileirille on ilmoittautunut huikeat 2291 osallistujaa (15.4.), joista lähes 1600 on sudenpentuja! Sudenpennut pääsevät seikkailemaan Tammileirin aikana kuudessa ohjelmalaaksossa ja tutustumaan Lintukotoon. Illat kruunaa vuorotellen…

Suviyön uskomukset

Kuva: Eeva Helle Ennen vanhaa vuodenajat jaettiin kahteen, talvi- ja kesäpuoliskoon. Alkuksi suviyöt olivat sidonnaisia Kuun kiertovaiheisiin, mutta sittemmin se on asettunut 12.-14.4. välille. Suviyöt…

Virvon varvon!

Pääsiäistä edeltävänä sunnuntaina vietetään perinteisesti palmusunnuntaita, joka on tänä vuonna 14.4. Palmusunnuntaista alkaa pääsiäisviikko, jossa jokaisella viikonpäivällä on oma erityinen pääsiäisajan nimensä. Palmusunnuntain nimi tulee…

Kevätpäiväntasaus

Kevätpäiväntasausta vietetään 20.3. Silloin päivä ja yö ovat yhtä pitkiä, ja kevät voi alkaa. Kevätpäiväntasausta vietettiin aikaisemmin 21.3, eli Pentinpäivänä, mutta nyt se on siirretty…