Leirilippukunta ja leirilippukunnanjohtaja
Leirilippukunta on se yksikkö, jossa toimitaan leirillä. Leirilippukunnanjohtaja on leirilippukunnasta nimetty lähijohtaja, joka vastaa leirilippukunnan asioista leirin aikana eli osallistuu mm. iltaisin alaleirikokouksiin. Leirilippukunnanjohtaja pääsee näkemään myös oman lippukuntansa ilmoittautumistiedot Kuksasta.Lippukuntailmoittautuminen
Lippukuntailmoittautuminen tehdään Kuksaan 1.-28.2.2025. Ilmoittautumisen tekee Kuksaan merkitty lippukunnan Tammileiri yhteyshenkilö. Lippukuntailmoittautumisessa voi esittää toiveita leirille saapumis- ja poistumisajoista sekä siitä, minkä lippukunnan kanssa haluaisi majoittua samaan alaleiriin tai kulkea samalla yhteiskuljetuksella. Lippukuntailmoittautumisessa ilmoitetaan myös leirilippukunnanjohtaja.Yhteiskuljetukset
Yhteiskuljetuksia ei tällä kertaa järjestetä leiriorganisaation toimesta, vaan lippukunnat saavat järjestää ne itse. Yhteiskuljetuksia voi jo nyt alkaa kilpailuttaa. Yhteiskuljetuksen mukana on mahdollista tuoda kaikki lippukunnan varusteet. Huomioittehan, että lippukunnan tulee saada kuljetettua kaikki tavarat lastausalueelta pois yhdellä kertaa. Lippukunnille pyritään ilmoittamaan leirille saapumis- ja poistumisajat huhtikuun aikana.Lippukunnan varusteet
Lippukunta tarvitsee leirille paljon erilaisia varusteita. Kannattaa siis nyt jo tarkistaa, missä kunnossa varusteet ovat. Lippukunta tarvitsee leirille mukaan mm. • Majoitteet (teltat, maakiilat, maavaatteet, pressut, salot jne.) • Ensiapulaukku ja punkkipihdit • 10 litran vesiastia / 20 leiriläistä • Iltapalan tarjoilutarvikkeet ja vararuokailuvälineitä ja -astioita • Pelejä, askartelu- ja piirustusvälineitä yms. • Merkkaustussi tavaroiden nimikointia vartenLippukunnan lähijohtajat
Lähijohtaja on tärkeässä roolissa Tammileirillä. Lähijohtajan tehtävänä on vastata sudenpentujen turvallisuudesta sekä tukea heitä ohjelman toteutuksessa. Lähijohtajan tehtävänä on luoda sudenpennuille mahdollisimman positiivinen leirikokemus. Lippukunnalla on tärkeä olla riittävästi lähijohtajia leirillä. Leirin ohjeistuksena on olla vähintään yksi lähijohtaja (yli 18-vuotias) 10 sudenpentua kohden. Samoaja- tai vaeltajaikäinen voi myös toimia lähijohtajana, mutta tällöin on huolehdittava, että aikuisia lähijohtajia on myös mukana. Jotta leirikokemus olisi hyvä myös lähijohtajille, kannattaa lippukunnasta olla ehdottomasti tuota ohjetta enemmän lähijohtajia. Jossain ohjelmalaaksoista voidaan toimia pienemmissä ryhmissä, jolloin on tarpeellista olla yksi lähijohtaja jokaiselle pienryhmälle. Riittävä määrä lähijohtajia mahdollistaa myös taukojen pitämisen. Kannattaa tehdä yhteistyötä muiden lippukuntien kanssa. Mikäli lippukunnasta ei löydy riittävää määrää lähijohtajia, kannattaa kysyä mukaan myös sudenpentujen vanhempia. Vanhemmista voi löytyä vaikka entisiä partiolaisia, ketkä ovat vain odottaneet partiokipinän uudelleen syttymistä. Parhaimmassa tapauksessa lippukunta saa Tammileirin myötä uusia aktiivisia johtajia. Lähijohtajille on leirillä tarjolla johtajakahvila ja -ohjelmaa. Lähijohtajille mahdollistetaan myös suihkussa käynti yhden kerran leirin aikana. Johtajakahvilassa on myös kännykän latausmahdollisuus. Lähijohtajille järjestetään infoilta Teamsissa keskiviikkona 16.4. klo 18.30–19.30. Infoiltaan voi osallistua kaikki lähijohtajaksi lähtevät eikä siihen tarvitse ilmoittautua erikseen. Lisätietoja löytyy piirin tapahtumakalenterista.Leiritaidot
Sudenpentujen kanssa kannattaa harjoitella leiritaitoja jo etukäteen. Leirille valmistautumiseen kannattaa hyödyntää partio-ohjelmasta löytyviä sudenpentujen jälkiä. Näitä on mm. Leiritaidot, Retki ja Retkikokki.Nähdään Tammileirillä!